Venäläinen teeseremonia

Romaanissa Reija on kiihkeissä teehuonetunnelmissa. Teehuoneet ovat tehneet vaikutukseen minuunkin työskennellessäni Pietarissa vuonna 2010. Omissa kokemuksissani tosin kuohuttavinta on ollut lukea teehuoneen omalaatuisista onnenkekseistä Omar Khaijamin mietelauseita. Tuolloin kuvittelin Omarin keksineen pelkästään vakavia värssyjä, mutta löytyipä suomennettuna tällainenkin:

“Kun kuolen kerran, minut peskää viinisammiossa,
ja juomalaulu hauska soikoon kuolinkammiossa!
Ja mua jälkimaailma jos kysyy, etsii milloin,
niin luuni lepää viinituvan tuhka-rauniossa.”
(Omar Khaijam: Teltantekijän lauselmia, suom. Toivo Lyy, ntamo 2010.)

TORSTAI 25. MARRASKUUTA 2010

Todellinen talvi lumimyräköineen on saapunut Pietariin. Nyt onkin oiva hetki paeta kaupungin lämpimiin teehuoneisiin, joissa teen hörppimisestä on tehty japanilaiseen teeseremoniaan verrattava elämys. Teehuoneet näyttävät minusta kumman paljon teehen keskittyviltä kahviloilta.

Aidon teefriikin vakuuttaa vasta menu, josta löytyy 100 erilaista teelaatua tarkkoine kuvauksineen. Enpä ole ennen tiennyt, miten vaativaa teen oikeaoppinen keittäminen voi olla, mutta teehuoneissa tarjoilijat ovat asiantuntijoita. Teen kanssa nautittavat pikkuherkut täytyy myös valita huolella: tiesittekö että parhaiten maitomaiseen japanilaiseen vihreään teeheen sopivat sokeroidut inkiväärinpalaset ja persialainen marmeladi?

Jotta tunnelma sekavoituisi edelleen, näissä utuisen eteerisissä kuppiloissa on usein tarjolla myös huumaavan tuoksuisia hedelmätupakoita vesipiipulla pulputettaviksi. Tavallisten pöytien lisäksi teelehdistävä ennustava voi linnoittautua verhoin eristettyihin nurkkauksiin, jossa istutaan muhkeiden tyynyjen päällä ja luetaan tuhatluvun alussa eläneen persialaisen runoilijan Omar Khaijamin haikeita mietteitä.

Tässä juttusarjassa kurkistetaan kirjailija Anniina Tarasovan elämään Pietarissa vuosien 2008–2014 välillä. Jutut on napsaistu Anniinan vanhasta blogista, jota hän lähipiirinsä iloksi ja kauhuksi noina vuosina piti. #venäjä

 

 Teehuoneiden väki kauhistuisi jos näkisi, että laitan teeheni maitoa. Sitruunasiivulle he voisivat näyttää peukkua. Jos se vain sopii kyseiseen teehen. Kuva: Michaela Kei

Teehuoneiden väki kauhistuisi jos näkisi, että laitan teeheni maitoa. Sitruunasiivulle he voisivat näyttää peukkua. Jos se vain sopii kyseiseen teehen. Kuva: Michaela Kei

Matkailu avartaa – tällaista on junailu Venäjällä

En ihmettele, että Rosa Liksomin Hytti numero 6 sijoittuu suurimmaksi osaksi neuvostoliittolaiseen junaan ja myyttiseen Trans-Siperia -reittiin. Yksi ensimmäisistä Reijan päänmenoksi kirjoittamistani kohtauksista oli työmatka Moskovaan yöjunassa. Vuonna 2008 olin vaihto-oppilaana Pietarissa, ja kirjoitin blogiini seuraavan tekstin:

MAANANTAI 24. MARRASKUUTA 2008

Olen matkustanut, nähnyt ja kokenut vasta promillen verran Venäjää. Moskovaan on matkustettu yöjunalla jo pariin otteeseen ja koettu platskart-matkustuksen kerma ja piimä. Astetta jännittävämpi oli kuitenkin 15 tunnin junamatka Nižni-Novgorodiin, lämpimästi platskartissa tietenkin.

Platskartit ovat junavaunuja, joissa on makuupaikat. Vaunu on täynnä osastoja, joita ei kuitenkaan eroteta ovilla tai muilla yksityisyyden ylistyksillä, vaan samassa loosissa nukkuu kuusi ihmistä kerrossänkytyyppisesti. Sängyt ovat kapoisia ja aivan liian lyhyitä. Alakerran sängyt ovat yleistä hengaus-aluetta; niissä syödään ja jaetaan eväät, juodaan ja pelataan korttia, sekä tietenkin isketään jutunjuurta milloin vanhan mummelin, neljävuotiaan lapsen, kuntosalin johtajan tai juopuneen sotilaan kanssa.

Junassa vaununhoitaja jakaa vuodevaatteet ja tuo teetä samovaarista muutamaa rupikkaa vastaan. Kaiuttimista kaikaa venäläinen tekno tai iskelmä, vaununhoitajan mausta riippuen. Yleensä yksi asia on varmaa: musiikki on kovalla. Se taukoaa vasta kun valot kollektiivisesti sammuvat kello kahdentoista aikoihin, mutta alkaa kaikkien iloksi taas kello puoli kuusi aamulla, jolloin pitääkin alkaa valmistautua junan saapumiseen määränpäähän. Ihmiset jonottavat pienten pyyhkeiden kanssa ”loisteliaaseen buduaariin” (eli vessaan) aamupesulle, joku käy salaa tupakalla vaunujen väliosassa. Vaununhoitajan huoneen eteen alkaa muodostua lakanavuori, kun matkustajat käyvät heittämässä siihen petivaatteensa.

Nižni-Novgorod tarjoaa vastineen viidentoista tunnin junamatkalle. Kaupungin uusi osa on tehdasaluetta ja ränsistynyttä tönöä täynnä. Vuohet juoksentelevat kerrostalojen välissä. Näky naurattaa. Kaupungin vanha osa on täynnä suloisesti rähjääntyneitä puutaloja, joita Turun mallia mukaillen puretaan ennemmin kuin korjataan. Kremlin nurkalta, lentäjäsankarin patsaalta on ehkä maailman häikäisevin näkymä Volgan ja Okan yhtymäkohtaan. Päivällä joki näyttäytyy valtavana ja aaltopäisenä, ja vastarannan metsikköalue tuntuu jatkuvan silmänkantamattomiin. Näky hurmaa kuitenkin erityisesti yöllä, kun miljoonat valot välkkyvät mustanpuhuvan joen ympärillä.   

Yöllä Nižni-Novgorodissa, Volgan rannalla, tutustuimme Lingvistisen yliopiston venäjän professoriin, joka kutsui meidät seuraavana päivänä tutustumaan yliopistoon. Meitä paapottiin ja kierrätettiin päivä yliopistolla vain sen takia, että olimme eksoottisia opiskelijoita Suomesta. Lopulta tutustuimme paikallisiin opiskelijoihin, jotka opastivat meidät paikkoihin, joihin emme itse olisi eksyneet. Kuulimme myös professorilta, että kyseiseen yliopistoon on otettu yhteyttä ja kysytty mahdollisuudesta järjestää puitteet mielenkiintoiselle suomalaiselle reality-ohjelmalle, jossa suomalaisia nuoria tuotaisiin ”selviytymään Venäjälle”.

Tässä juttusarjassa kurkistetaan kirjailija Anniina Tarasovan elämään Pietarissa vuosien 2008–2014 välillä. Jutut on napsaistu Anniinan vanhasta blogista, jota hän lähipiirinsä iloksi ja kauhuksi noina vuosina piti.