työ

Miten sietää urariskejä?

Ensimmäisen urariskini otin vastavalmistuneena valtiotieteen maisterina hiukan alla kymmenen vuotta sitten. Olin saanut täysipäiväisen järjestösihteerin työn heti valmistumisen jälkeen, mikä finanssikriisin jälkeen tuntui tietysti upealta. Työ rasitti henkisesti kuitenkin liikaa, ja olin ensimmäisen syksyn jälkeen burn outin partaalla ja masentunut. Tein ensimmäisen uramuuvini, jota joku kuvaili hulluksi. Irtisanouduin, ja hain töihin Pietariin 6 kk harjoitteluun. Valmistuneena maisterina harjoitteluun Pietariin? No, jälkiviisaana voin vain todeta, mitä puolen vuoden harjoittelu minulle antoi: pesti starttasi loppupeleissä kirjailijan urani.

Kun palasin Suomeen ja olin päättänyt päästä uran alkuun yritysmaailman puolella, oli aloitettava maltillisesti. Päädyin tutkimusyritykseen tutkimusassistentiksi, siitä analyytikoksi ja projektipäälliköksi. Kun minut oli tarkoitus vakinaistaa työssäni, alkoi vanha opiskelukaveri houkutella minua toisaalle - eräässä potentiaalisessa pienessä rekrytointialan yrityksessä oli avoinna toimitusjohtajan paikka. Koska en nähnyt tarpeeksi pitkäjänteisiä kehittymismahdollisuuksia työpaikassani, päätin hakea. Kyseistä paikkaa en sillä kertaa saanut, sen sijaan minulle tarjottiin rekrytointijohtajan tehtäviä. Sain lopulta kunnian olla toinen firmaan täysipäiväiseksi palkattu henkilö. Moni kauhisteli päätöstäni jättää turvallinen työpaikka, uusi työpaikkanihan saattaisi olla vaikka nurin seuraavan puolen vuoden päästä!

Tästä kelaamalla ollaan menty melkein nelisen vuotta eteenpäin, kun yritys oli kasvanut 30-100 prosentin vuosivauhtia ja päädyin kiperän ratkaisun eteen: voisinko tehdä kaikkeni myös kirjoittamisen eteen, kuten olin siihen asti tehnyt kasvuyrityksen eteen? Tähän mennessä kreisein ratkaisuni on varmasti ollut toimitusjohtajan tehtävistä irtisanoutuminen ja tuntemattomaan heittäytyminen. Tosin nyt on sanottava, että ratkaisuni on herättänyt paitsi kauhistelua, myös kasapäin rohkaisevia kommentteja, ja uskallan luottaa tulevaan!

No, pitkän alustuksen ja jauhamisen jälkeen - miten niitä urariskejä voi sitten sietää?

1) Käy läpi pahimmat pelkosi. Mitä voi tapahtua, jos epäonnistut? Listaa pahimpien pelkojesi toteutumisen todennäköisyys ja kuinka pysyvä vaikutus "pahimman" toteutumisella on. Joskus pahin pelko voi olla se, että sinulle nauretaan, minkä ei pitäisi pienen itsepsyykkauksen jälkeen olla esteenä unelmillesi. Jos pahin pelkosi on se, että joudut riskiesi seurauksena sillan alle asumaan, se ei taas Suomessa ole kovin todennäköistä.

2) Älä polta niitä siltoja takanasi. Monesti urariskien ottamisen jälkeen on vielä mahdollisuus palata vanhaan, usein vain oma ego on siinä tiellä. Vanhaan työnantajaan voi hyvin olla yhteydessä ja olla nöyrähenkinen paluumuuttaja. Häpeilyjutut voi saman tien unohtaa.

3) Luo itsellesi Plan B! Siitä voi lukea lisää aiemmasta postauksestani TÄÄLTÄ. Taloudellinen varapufferi ei tietenkään ole pahitteeksi. Juliaihminen-blogia pitävä Julia Thurén on blogannut siitä, kuinka keskituloisena on mahdollista säästää suuriakin summia. LINKKI

Kaiken tämän loistavan opastuksen jälkeenkin on pakko sanoa: Jos olet järjetön murehtia, voi urariskistä aiheutua enemmän harmia kuin positiivista säpinää. Koko valveillaoloaan ei ole tarkoitus käyttää potentiaalisten riskien murehtimiseen.

Tähänastinen työelämäni on sisältänyt useita riskejä, monet niistä sellaisia, joista minua on erikseen varoiteltu. Varoittelijat ovat olleet tuttuja ja tuntemattomia. Kuvassa "Pysähdy, vaaravyöhyke" -kyltti Kunstkameran takapihalta Pietarista. Kuva:…

Tähänastinen työelämäni on sisältänyt useita riskejä, monet niistä sellaisia, joista minua on erikseen varoiteltu. Varoittelijat ovat olleet tuttuja ja tuntemattomia. Kuvassa "Pysähdy, vaaravyöhyke" -kyltti Kunstkameran takapihalta Pietarista. Kuva: Elisa Kaivanto

Reija Wrenin (häikäilemättömät) uravinkit: Hanki Plan B ja loista kiperissä työtehtävissä

Kun toimin kasvuyrityksen toimitusjohtajana, pidin mielessäni Plan B:tä, eli toista vaihtoehtoa omalle uralleni. Olisin ottanut sen käyttöön, jos olisin onnistunut sössimään työssäni. Romaanini sankarittaren Reija Wrenin Plan B on perustaa oma toiminimi, alkaa kirjanpitäjäksi ja työskennellä laskettelunopettajana Alpeilla. Tätä asiaa hän kipuillen sivuaa, kun alkaa pahasti näyttää siltä, että hänen uransa on ottamassa ainakin väliaikaisen mahalaskun.

Mikä juttu Plan B sitten oikein on? Kämänen hätäratkaisu kiperään tilanteeseen? Minä sanon, että Plan B:n eli toiseksi parhaan tai yhtä hyvän vaihtoehdon olemassaolo on avain haasteellisissa ja/tai paineistetuissa työtehtävissä toimimiseen. Plan B voi tarkoittaa esimerkiksi hetkellistä tai pidempiaikaista urapolun vaihtoa. Tärkeää sen olemassaolo on kahdesta syystä: kun mielessäsi on jokin mahdollinen ratkaisu potentiaaliseen kriisitilanteeseen, toimit rennommin. Ja tietty rentous on haastavissa tehtävissä vain eduksi, vaikkei siltä kuulostaisikaan.

Minulle Plan B on tarkoittanut sitä, etten esimerkiksi toimitusjohtajan tehtävissä pelännyt sitä, että saisin joku päivä potkut. Juuri alkanut kirjailijan uranikin voi plörähtää. Tai uudelle yritykselleni voi käydä köpsösti. Mutta kun näen ympärilläni lukuisia muita mahdollisuuksia, se auttaa minua pelkäämään epäonnistumisia vähemmän. Olen esimerkiksi kiinnostunut koodaamisesta ja pidän kovasti IT-osaajien rekrytoinnista. Sen lisäksi olen aloittanut koko työurani liikuntavammaisten henkilökohtaisena avustajana, mikä sekin oli mielekäs homma.

Erittäin menestyneet ihmiset sanovat, ettei toisia polkuja saa olla. Että useat auki pidettävät ovet harhauttavat, etkä silloin mieti tarpeeksi tavoitettasi. Tämä on höpöpuhetta. Normaali ihminen pelkää muutoksia ja epävarmuutta, joita hurjalta tuntuvien unelmien tavoittelu tai haasteelliset työtehtävät usein tarkoittavat. Plan B:n ei tarvitse olla aktiivisesti mielessäsi. Kuitenkin muutenkin epävarmassa ja harvoin kontrolloitavissa olevassa elämässä parasta on, kun et ole minkään tai kenenkään ”armoilla”. Tällainen vapaus on koko ihmisen ajattelulle ja olemiselle luksusta, ja tuottaa myös kinkkisissä työtehtävissä parempia päätöksiä.

Tässä postaussarjassa tuhansia nuoria korkeakoulutettuja rekrytoinut Anniina Tarasova antaa häpeilemättömiä uravinkkejä Venäläisten tilikirjojen Reija Wrenin hengessä.

 

Kiperiä tilanteita töissä? Minullapa ne ajatukset surrailevat muissakin mahdollisuuksissa ja kohta fiilis on sopivan rento. Kuva: Michaela Kei.

Kiperiä tilanteita töissä? Minullapa ne ajatukset surrailevat muissakin mahdollisuuksissa ja kohta fiilis on sopivan rento. Kuva: Michaela Kei.