Miten sietää urariskejä?

Ensimmäisen urariskini otin vastavalmistuneena valtiotieteen maisterina hiukan alla kymmenen vuotta sitten. Olin saanut täysipäiväisen järjestösihteerin työn heti valmistumisen jälkeen, mikä finanssikriisin jälkeen tuntui tietysti upealta. Työ rasitti henkisesti kuitenkin liikaa, ja olin ensimmäisen syksyn jälkeen burn outin partaalla ja masentunut. Tein ensimmäisen uramuuvini, jota joku kuvaili hulluksi. Irtisanouduin, ja hain töihin Pietariin 6 kk harjoitteluun. Valmistuneena maisterina harjoitteluun Pietariin? No, jälkiviisaana voin vain todeta, mitä puolen vuoden harjoittelu minulle antoi: pesti starttasi loppupeleissä kirjailijan urani.

Kun palasin Suomeen ja olin päättänyt päästä uran alkuun yritysmaailman puolella, oli aloitettava maltillisesti. Päädyin tutkimusyritykseen tutkimusassistentiksi, siitä analyytikoksi ja projektipäälliköksi. Kun minut oli tarkoitus vakinaistaa työssäni, alkoi vanha opiskelukaveri houkutella minua toisaalle - eräässä potentiaalisessa pienessä rekrytointialan yrityksessä oli avoinna toimitusjohtajan paikka. Koska en nähnyt tarpeeksi pitkäjänteisiä kehittymismahdollisuuksia työpaikassani, päätin hakea. Kyseistä paikkaa en sillä kertaa saanut, sen sijaan minulle tarjottiin rekrytointijohtajan tehtäviä. Sain lopulta kunnian olla toinen firmaan täysipäiväiseksi palkattu henkilö. Moni kauhisteli päätöstäni jättää turvallinen työpaikka, uusi työpaikkanihan saattaisi olla vaikka nurin seuraavan puolen vuoden päästä!

Tästä kelaamalla ollaan menty melkein nelisen vuotta eteenpäin, kun yritys oli kasvanut 30-100 prosentin vuosivauhtia ja päädyin kiperän ratkaisun eteen: voisinko tehdä kaikkeni myös kirjoittamisen eteen, kuten olin siihen asti tehnyt kasvuyrityksen eteen? Tähän mennessä kreisein ratkaisuni on varmasti ollut toimitusjohtajan tehtävistä irtisanoutuminen ja tuntemattomaan heittäytyminen. Tosin nyt on sanottava, että ratkaisuni on herättänyt paitsi kauhistelua, myös kasapäin rohkaisevia kommentteja, ja uskallan luottaa tulevaan!

No, pitkän alustuksen ja jauhamisen jälkeen - miten niitä urariskejä voi sitten sietää?

1) Käy läpi pahimmat pelkosi. Mitä voi tapahtua, jos epäonnistut? Listaa pahimpien pelkojesi toteutumisen todennäköisyys ja kuinka pysyvä vaikutus "pahimman" toteutumisella on. Joskus pahin pelko voi olla se, että sinulle nauretaan, minkä ei pitäisi pienen itsepsyykkauksen jälkeen olla esteenä unelmillesi. Jos pahin pelkosi on se, että joudut riskiesi seurauksena sillan alle asumaan, se ei taas Suomessa ole kovin todennäköistä.

2) Älä polta niitä siltoja takanasi. Monesti urariskien ottamisen jälkeen on vielä mahdollisuus palata vanhaan, usein vain oma ego on siinä tiellä. Vanhaan työnantajaan voi hyvin olla yhteydessä ja olla nöyrähenkinen paluumuuttaja. Häpeilyjutut voi saman tien unohtaa.

3) Luo itsellesi Plan B! Siitä voi lukea lisää aiemmasta postauksestani TÄÄLTÄ. Taloudellinen varapufferi ei tietenkään ole pahitteeksi. Juliaihminen-blogia pitävä Julia Thurén on blogannut siitä, kuinka keskituloisena on mahdollista säästää suuriakin summia. LINKKI

Kaiken tämän loistavan opastuksen jälkeenkin on pakko sanoa: Jos olet järjetön murehtia, voi urariskistä aiheutua enemmän harmia kuin positiivista säpinää. Koko valveillaoloaan ei ole tarkoitus käyttää potentiaalisten riskien murehtimiseen.

 Tähänastinen työelämäni on sisältänyt useita riskejä, monet niistä sellaisia, joista minua on erikseen varoiteltu. Varoittelijat ovat olleet tuttuja ja tuntemattomia. Kuvassa "Pysähdy, vaaravyöhyke" -kyltti Kunstkameran takapihalta Pietarista. Kuva: Elisa Kaivanto

Tähänastinen työelämäni on sisältänyt useita riskejä, monet niistä sellaisia, joista minua on erikseen varoiteltu. Varoittelijat ovat olleet tuttuja ja tuntemattomia. Kuvassa "Pysähdy, vaaravyöhyke" -kyltti Kunstkameran takapihalta Pietarista. Kuva: Elisa Kaivanto