Eksotiikkaa arkkienkelin kaupungissa

Vuonna 2010 pääsin matkustamaan työharjoitteluni puitteissa mahdollisesti Nižni Novgorodiakin jännittävämpään paikkaan (junamatkailusta olen kertonut aiemmin täällä). Tältä reissulta Venäläisiin tilikirjoihin siirtyi lopulla hotellin aamiaisella nauttu gretška majoneesin ja paistettujen viiriäisten kera.

 Kirjailija Tarasova reissussa taas. Taustalla Lada eli Žhiguli.

Kirjailija Tarasova reissussa taas. Taustalla Lada eli Žhiguli.

MAANANTAI 6. SYYSKUUTA 2010

Kun pisin työmatka on aiemmin suuntautunut Tampereelle, tuntui kolmen päivän työmatka Arkangeliin – 741 kilometriä Pietarista koilliseen – eksoottiselta. Kaupungissa on asukkaita 350 000, joten aivan pikkukylä se ei ole. Kaupunkilaiset ovat ylpeitä hyvistä yliopistoistaan, oransseista puista kertovasta satusetä Pisahovistaan, pohjois-statuksestaan ja kutsumanimestään mursuina.

Aids- ja huumeseminaarissa avustamisen ja edustamisen lisäksi ehdin pyöriskellä kaupungilla ja ihmetellä meininkiä. Ydinkeskustassa sijaitsee kävelykatu, jonka varrella tönöttävät pääasiassa kaksikerroksiset puutalot, muutamat muuten aivan muumitalon näköisiä. Ketään kävelykadulla ei tunnu häiritsevän aluetta ympäröivät kerrostalot ja kaupungistumisen merkit. Nurmikot ja heinikot rehottavat, ja mummot roikkuvat talojen ovissa ja ikkunoissa tarkkailemassa ohikulkijoita. Kävelykadulla on myös hiv-klinikka, jonka sijainti on aika rohkea ajatellen kaikkea sitä ennakkoluuloisuuden määrää, mikä Venäjällä vielä vallitsee.  

Paikalliselta taksikuskilta kuulin tarinan, jonka mukaan eräiden puutalojen fasadit olisi muutamia vuosia sitten maalattu yhdessä yössä, juuri ennen kuin Tarja Halonen ajoi niiden ohi valtiovierailullaan. Taksikuski lupautui myös näyttämään Arkangelia ”sisältäpäin”. ”Näky ei ole kaunis, sen voin luvata”, tiesi kuski kertoa, ”moni turisti on kauhistunut perinpohjaisesti”. Valitettavasti olin tuolloin jo matkalla ulospäin.

Arkangelissa, tuttavallisemmin Arkissa, oli ennen neuvostoaikaa yli kaksikymmentä kirkkoa. Nykyään kirkkoja on kaupungissa nelisen kappaletta. Muuten Neuvostoliitosta muistuttavat lukuisat patsaat: Virastotalon edestä voi löytää obeliskin, jonka edessä patsastelevat turkisasuinen mies ja saksanhirvi(?); patsaan jalusta on täynnä punertavia sirppejä ja vasaroita. Melkein vastapäätä tätä patsasta seisoo valtava Lenin, joka on varmaankin nuorimpia lajissaan, sillä tämä Lenin pystytettiin vasta 1989.

Dvyna-joen suistossa sijaitseva kaupunki on upeimmillaan ilta-auringossa, ja tämä maisema sekä kirpsakka syysilman aavistus toimivat ainakin minuun.

Tässä juttusarjassa kurkistetaan kirjailija Anniina Tarasovan elämään Pietarissa vuosien 2008–2014 välillä. Jutut on napsaistu Anniinan vanhasta blogista, jota hän lähipiirinsä iloksi ja kauhuksi noina vuosina piti.