Suomi-talo

Pietarin katoilla tapahtuu

Ilmeisesti mahdollisuus kävellä Pietarin kattojen yllä on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, sillä olen puhunut siitä vanhassa blogissani taajaan, ja yksi Venäläisten tilikirjojen kohtauksista sijoittuu katolle, kun Reija tapaa miehen menneisyydestään.


TIISTAI 17.6.2014

Kun on hetken tallustellut Nevskin kuhinassa ja metroasemien iltapäiväruuhkassa, maisemien tuijottaminen yli kattojen on laadussaan parasta meditaatiota. Ei sillä, että katot olisivat nekään rauhallisia, sillä kyllä niidenkin tasalla tapahtuu kaikenlaista. Talojen iästä ja kunnosta riippuen katot ovat täynnä antenneja, vesitankkeja, graffiteja, puluja tai ullakolta happihyppelylle livahtaneita kissoja.

Venäläiset rakastavat remontteja, ja tälläkin erää muutama jamppa korjailee Suomi-talon kattopeltejä suoraan ikkunani edessä. Maisemien haaveellinen tuijottelu on vaikeaa, kun pystyy metrin etäisyydeltä seuraamaan kahden lippispäisen ukon puuhasteluita maalipurkin ja tärpätin kanssa. Varsinkin kun osat aina tasaisin väliajoin vaihtuvat, ja ukot polttavat tupakkaa tai syövät eväitä ja tarkastelevat ikkunan toisella puolella kirjoituspöydän ääressä kirjailevaa ärsyyntynyttä naista. Luultavasti minua alkaa jo kohta naurattaa, sillä voimakas maali kutkuttelee hengityskäytävissä varsin mukavasti.

Voisi ajatella, ettei katoilla kuulu käyskennellä ihmisiä, jollei kyseessä siis ole kattoremontti tai varta vasten luksusjuopottelijoita varten rakennettu kattoterassi. Väärin! Pietarissa järjestetään kattojen yli kulkevia kierroksia, jolloin kaupunkiin pääsee tutustumaan uudesta perspektiivistä. Näitä kierroksia ei mainosteta joka kadunkulmassa, joten niille päästäkseen on nähtävä hiukan enemmän vaivaa - toisin kuin päästäkseen vaikkapa kanaaliajelulle, joista megafoni tiedottaa metrin päässä korvastasi ”Pietarin kanaalit, upeat Pietarin kanaalit, koe Pietarin kanaalit NYT!” Jänistän kattokierrosta edelleen, ja tyydyn vaklailemaan muita katolla seikkailevia tai asuvia. Tasaisilta katoilta kun voi yllätyksekseen löytää myös itsekyhättyjä asuinrakennelmia.

Upeita kuvia Pietarista ja sen kattojenkin yltä voi käydä katsomassa valokuvaaja Aleksandr Petrosyanin sivuilta.


Tässä juttusarjassa kurkistetaan kirjailija Anniina Tarasovan elämään Pietarissa vuosien 2008–2014 välillä. Jutut on napsaistu Anniinan vanhasta blogista, jota hän lähipiirinsä iloksi ja kauhuksi noina vuosina piti.

Kattokierrokselle lähdössä? Kuva: Elisa Kaivanto

Kattokierrokselle lähdössä? Kuva: Elisa Kaivanto