sparraus

3 syytä, miksi järjettömiltäkin tuntuvien uraunelmien tavoittelu on järkevää

Kas siinäpä kirjailija Anniina Tarasova iloisena oman elämänsä huipulla. Kuva: Michaela Kei

Kas siinäpä kirjailija Anniina Tarasova iloisena oman elämänsä huipulla. Kuva: Michaela Kei

1) "Järjettömyyden huipulla" kilpailu on vähäisempää

Totta se on. Kilpailun vähyys johtuu siitä, että moni uskoo unelmien olevan nimenomaan niitä: unelmia, järjettömiä haaveita eikä suinkaan toteutettavia tavoitteita.

Monissa asioissa tie “huipulle” (mitä ikinä sillä tarkoitetaankaan) saattaa tarkoittaa pitkää puurtamista kilpailluilta vesiltä väljemmille, mutta monesti on myös olemassa kiertotie siitä yksinkertaisesta syystä, että suurin osa tähtää tosissaan niihin juttuihin, joihin kaikki muutkin. Höttöinen esimerkki työmaailmasta: hakiessani useampi vuosi sitten toimitusjohtajan tehtäviä kasvuyrityksessä, hakijoita oli muutamia kourallisia. Koordinaattoritason paikkoihin hakijoita saattaa olla pitkälti päälle toistasataa. Ikäni ja silloisen kokemukseni puolesta olisin hyvin voinut hakea vielä jälkimmäisiä positioita.

Lisäksi usein toteuttaessasi saavuttamattomilta tuntuvia haaveitasi, kilpailua ei ole laisinkaan. Kilpailet ainoastaan itseäsi vastaan. On tosi typerää siirtää omat unelmat sivuun varsinkin silloin kun vastassa on vain yksi kilpailija!
 

2) Tutustut huipputyyppeihin

Jos matkasi kulkee kohti isoilta tuntuvia asioita, saat aivan varmasti elintärkeitä tukijoita, jos vain päästät muut ihmiset auttamaan sinua. Ja ennen kaikkea kehtaat pyytää apua! Tukija voi olla kuka vain, joka kannustaa, sparraa tai konkreettisesti neuvoo ja auttaa sinua pyrkimyksissäsi. Parasta avun pyytämisessä ja antamisessa onkin mahtaviin ihmisiin tutustuminen! Meili, puhelin ja some toimivat kontaktin luomisessa kaukaisiltakin tuntuviin supertyyppeihin. Ihanat ystäväni ja jopa entuudestaan täysin tuntemattomat ovat auttaneet minua monin tavoin: jakamalla tietouttaan, tukemalla konkreettisesti jossain tehtävässä tai esittelemällä minua toisille ihmisille.
 

3) Teet usein sellaista, mistä nautit, vaikka et päätavoitteeseen pääsisi tai se veisi pitkän aikaa

Jos olet niin onnellisessa tilanteessa, että sinulla on unelma, usein myös nautit päivittäin asian eteen tekemistäsi asioista. Silloin ei välttämättä ole edes väliä, millä aikavälillä päätavoitteeseesi pääset - tai pääsetkö koskaan. Unelmatkin nimittäin muuttuvat ja selkeytyvät matkan varrella.

Vuonna 2010 asetin itselleni 10 vuoden tavoitteen. Sen ajan päätin tavoitella kustannussopimusta, minkä jälkeen keksisin uuden kirjallisen päämäärän - tai jonkin muun itselleni inspiroivan ja SUUREN unelman. Tavoitteeseen pääseminen vei minulta 7 vuotta, ja todella nautin kirjoittamisesta joka hetki (pois lukien hetket jolloin olin epätoivoinen siitä, ettei aikani ikinä tule riittämään kirjoittamiseen. Senkin asian ratkaisin sitten lopulta riskillä.)

 

Uraohjeiden jakaminen on kivaa - ja eritoten elämänohjeiden! Kuva: Michaela Kei

Uraohjeiden jakaminen on kivaa - ja eritoten elämänohjeiden! Kuva: Michaela Kei

Tässä postaussarjassa tuhansia nuoria korkeakoulutettuja rekrytoinut Anniina Tarasova antaa häpeilemättömiä uravinkkejä Venäläisten tilikirjojen Reija Wrenin hengessä.